Kampus Solingen
2,5 vuoden ajan olemme omistaneet käyttämämme kirkkorakennuksen. Olemme siitä, sen upeasta sijainnista ja tontin kunnosta valtavan kiitollisia, Unelmoimme siitä, että voimme saavuttaa Solingenin ja etenkin kaupunginosamme ihmisiä, jotta he voisivat oppia tuntemaan Jeesuksen ja löytäisivät elämäänsä uuden toivon. Tästä syystä haluamme juurtua aiempaa enemmän kaupunkiimme, ja tästä syystä haluamme tehdä rakennuksemme oikeasti omaksemme ja sisustaa sen niin, että vieraamme voivat tuntea olevansa kotona. Kysy itseltäsi, mitä näet. Miten voisimme hyödyntää rakennustamme parhaalla mahdollisella tavalla?
Tästä syystä haluamme tänä vuonna sijoittaa keräämämme varat rakennukseemme. Haluamme parantaa lasten kirkkomme tiloja, jotta lapsemme voivat kokea olonsa paremmaksi ja että heillä on enemmän mahdollisuuksia leikkiä ja myös oppia tuntemaan Jeesus. Haluamme myös remontoida kahvilamme. Olemme jo aloittaneet tätä, koska se on paikka, jonka jokainen sisääntulija näkee ensimmäisenä ja jossa vietämme aikaa ennen ja jälkeen jumalanpalvelusten. Haluamme myös kaunistaa piha-aluettamme. Se on ikäänkuin käyntikorttimme ulospäin, se, mitä ihmiset huomaavat ajaessaan tai kävellessään ohitsemme. Siksi on niin tärkeää, että se näyttää hyvältä, jotta ihmiset kokevat olevansa tervetulleita ja tulevat mielellään sisään.
Kaikki nämä projektit palvelevat yhtä päämäärää: että ihmiset oppivat tuntemaan Jeesuksen ja kokevat olevansa kotona luonamme. Miltä kampuksemme näyttäisi, jos sisustaisimme ja muuttaisimme sen parhaalla mahdollisella tavalla? My heart for his House vie meitä tänä vuonna lähemmäs tätä päämäärää ja mahdollistaa sen, että näystä saa tulla totta.